Fadector Logo FADECTOR DEMO

Mitä on tuotantolaitteen kokonaistehokkuus (OEE)?

Tuotantolaitteen kokonaistehokkuudella (Overall Equipment Efficiency, OEE) tarkoitetaan kehittynyttä mittausmenetelmää, jolla voidaan määrittää kuinka tuottavasti tuotantolaite tai -linja suoriutuu sille asetetusta tehtävästä. OEE laskenta perustuu kolmeen eri tekijään - käytettävyyteen, nopeuteen ja laatuun. OEE on työkalu, joka kohdistaa kehitystoimenpiteet oikeisiin asioihin ja varmistaa niiden mahdollisimman tehokkaan vaikutuksen. Kehittämisen lähtökohtana on poistaa tuotantoa rajoittavat tekijät. OEE diagram

Miksi OEE-lukua mitataan?

OEE

Luotettava tieto tuotannon toiminnasta on tärkeää. Esimerkiksi koneenkäyttäjät, työnjohto, tuotannon kehitys ja tuontannon johto tarvitsevat jatkuvasti ajantasaista tietoa. OEE:n mittaaminen vaikuttaa koneenkäyttäjien ja oman yrityksen lisäksi suoraan asiakkuuksiin. Toimitusvarmuus paranee, kapasiteetti nousee, kustannukset alenevat ja niiden hallittavuus paranee. Henkilötyön tehokkuus kasvaa.

Kuka voi vaikuttaa OEE-lukuun?

OEE on tuotannon keskeinen tunnusluku, jonka mittaamiseen ja kehittämiseen voidaan sitouttaa parhaimmillaan koko henkilöstö. Koneenkäyttäjät ovat avainasemassa päivittäisen tiedon hyödyntämisen kannalta. Myös kunnossapidolla on keskeinen rooli tuotantolaitteiden käytettävyyden varmistamisessa. Tuotannon johto ja menetelmäsuunnittelijat voivat nopeasti puuttua tuotannon rakenteellisiin ongelmiin. OEE on yhteinen mittari, joka määrää oikean suunnan jatkuvalle kehittämiselle minimoiden osaoptimoinnin.

Lataa Fadector-esite